PAAVON TARINA


Neljän munuaisen mies palaa muistoissa hetkeen, jolloin sai kuulla diagnoosistaan ensi kertaa

Paavo Koskenkorvalla, 42, on nykyään neljä munuaista, joista vain yksi toimii. Vielä pari vuotta sitten tilanne oli toinen: viimeisintä, Pauliksi nimeämäänsä siirrännäistä odottaessaan Koskenkorva turvautui dialyysikone Karin apuun. Hän ei kuitenkaan antanut dialyysin hallita elämäänsä, mistä osoituksena on yhä voimassa oleva dialyysissä olevien maailmanennätys, 86 kilometrin hiihtosuoritus.


Noin 20 vuotta sitten Paavo Koskenkorvan elämä muuttui työpaikan rutiininomaisessa terveystarkastuksessa. Virtsan proteiinipitoisuus todettiin epätavanomaisen korkeaksi, minkä Paavo arveli johtuvan punttisaliharrastuksensa myötä omaksumastaan lihaisasta ruokavaliosta. Kun kuukauden dieettikään ei laskenut arvoja ja olo oli yhä vetämätön, hänet ohjattiin tarkempiin tutkimuksiin. Diagnoosi oli munuaiskerästulehdus, lääketiteelliseltä nimeltään IgA-nefropatia.

”En tiedon saadessani alkanut pelätä mitään. Hoitohenkilökunta loi luottavaisen olon ja perehdytti faktoihin: sairaus etenee hitaasti, ja voidaan puhua paristakin kymmenestä vuodesta, ennen kuin se johtaa dialyysiin. Jatkoin normaalia elämääni siten, että diagnoosi jäi taustalle.”

Dialyysi ei ole kuolemantuomio

Päätös oli henkisesti vapauttava, mutta fyysisesti kestämätön. Halutessaan pitää kiinni vanhasta elämäntavastaan ja ruokavaliostaan Paavo tuli laiminlyöneeksi kehonsa muuttuneet tarpeet. ”Minun olisi jo silloin pitänyt ymmärtää yksinkertaistaa arkeani, mutta olen aina ollut huono kuuntelemaan kehoani tai välittämään vaaran merkeistä. Minun olisi pitänyt paljon aiemmin vähentää suolan ja proteiinin määrää ja muokata arkirytmiäni tasaisemmaksi niin, että olisin saanut nukutuksi tarpeeksi”, sanoo sosiaalisesta elinvoimaisuudestaan tiukasti kiinni pitänyt Paavo, nykyisin kolmen lapsen isä.

Koskenkorva aloitti ensimmäisen kerran dialyysiin huhtikuussa 2004, vain kolmisen vuotta diagnoosin jälkeen. Munuaiset olivat lääkärin mukaan ”loppu”. Hän aloitti veridialyysin, jota sairaalassa saamansa hyvän perehdytyksen jälkeen alkoi tehdä pääasiallisesti kotoa käsin. Makuuhuoneeseen löysi tiensä öinen kaveri Kari, eli Paavon veren kuona-aineista puhdistava dialyysikone. Hoidon konkretisoituminen siihen, että oli vähintään kolmasti viikossa kytkettynä koneeseen, ei horjuttanut Paavon uskoa hyvään elämään.

”En missään vaiheessa ole pelännyt kuolemaa. Ajattelin silloin, että tämä on vain yksi ajanjakso, kyllä tästä selvitään. Olen huomannut, että elinsiirtoa usein glorifioidaan dialyysin kustannuksella – toki siirrännäinen helpottaa arkea, muttei se itsessään ole autuaaksi tekevä tai kaiken pelastava asia. Jos on peruskuntoinen, niin dialyysivaihe hoituu.”

Asenne vei ME-hiihdolle

Raskasta dialyysi toki on. Yksi hemodialyysikerta kestää noin viisi tuntia, ja näitä Paavo teki viikossa kolme. Jo aikaisessa vaiheessa hän kuitenkin päätti, ettei alkaisi elää täysin dialyysin ehdoilla. ”Vältin tietoisesti sitä, että leimautuisin vain ja ainoastaan dialyysipotilaaksi – se olisi yksi määräävistä tekijöistä elämässäni, muttei suinkaan ainoa. En ollut dialyysissä henkisesti, enkä halunnut sen määrittävän minua. Olin vain Paavo, jolla sattui olemaan dialyysiä vaativa diagnoosi.”

Juuri tämä ajatusmalli vei Paavon pitkille hiihtoladuille toisen dialyysivaiheensa aikana 2014–2018. Hän oli saanut vuoden kestäneen ensimmäisen dialyysin päätteeksi uuden munuaisen, joka palveli hyvin kymmenisen vuotta ennen yllättävää hyljintää. Uudestaan dialyysissä oleminen ei estänyt Paavoa kilpailemasta itseään vastaan liikunnan saralla. Hänen lapsuudenunelmansa oli ollut pienestä pitäen hiihtää Finlandia-hiihto ja alkuvuonna 2016, dialyysissä ollessaan, hän toteutti haaveensa. Lumen puutteen takia 42-kilometriseksi lyhennetty hiihto lähdöstä maaliin oli dialyysissä olevien maailmanennätys, mutta seuraavana talvena Paavo pisti vieläkin paremmaksi: 86 kilometriä Oulun Tervahiihdossa.

”Lääkärin tiukka ohje oli, että leikki pitää jättää heti kesken, jos koen uupumusta. Lähdin hiihtämään liian rauhallisesti siihen nähden, että pakkasta oli luvattua enemmän. Koska en ollut lämmennyt kunnolla, vauhtia piti kiristää 50 kilometrin kohdalla. Väsymys alkoi iskeä 60 kilometrin jälkeen, ja keskityin suorittamaan vain kilometrin kerrallaan. Keskeyttäminen ei väsymyksestä huolimatta käynyt mielessäkään, koska olin niin keskittynyt pääsemään maaliin asti.”

Uusi dialyysi saattaa odottaa palkintoja kahminutta Paavoa

Vuoden 2017 Urheilugaalassa Paavo palkittiin Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n Vuoden Urheiluteko -palkinnolla esityksistään Finlandia-hiihdossa sekä Vantaalla järjestetyissä elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailuissa, joista irtosi kolme kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi 30–39-vuotiaiden sarjassa.

Paavon viimeisin dialyysivaihe päättyi vuonna 2018, jolloin hän sai Pauliksi ristimänsä uuden munuaisen. Se on neljäs kaltaisensa Paavon kehossa, sillä hänen omia surkastuneita munuaisiaan tai ensimmäistä siirrännäistä ei ole tarvinnut poistaa.

”Takaraivossa on tietoisuus siitä, että jossain vaiheessa joudun taas dialyysiin. Se on todennäköisempää kuin mitä se on epätodennäköistä, sillä IgA-nefropatia voi tarttua uuteenkin munuaiseen. Jos niin käy, teen valintoja, joita en 20 vuotta sitten tehnyt.”